Viimeiset päivät Lusakassa kuluivat nopeasti. Pakkaamiseen meni odotetusti kauan aikaa. Lentokentälle päästiin koulun kuljetuksella tiistaiaamuna. Lähtöselvityksessä virkailija katsoi epäilevästi laukkuja, mutta juuri päästiin painorajoitusten sisäpuolelle. Lento lähti suunnilleen ajallaan ja vaihto meni jouhevasti. Kaikkien sambialaisten, tuskallisten bussimatkojen jälkeen lento meni mukavasti ja nopeasti ja jalkatilaa tuntui kerrankin olevan paljon lentokoneessa. Laskeuduttiin Tukholmaan 2 tuntia etuajassa. Nyt me ja 110 kg matkatavaroita odotellaan Pinjaa saapuvaksi 2 tunnin päästä lämpimien vaatteiden kanssa. Tänään aiotaan juoda paljon hyvää kahvia ja käydä kirjakaupoissa.
tiistai 19. marraskuuta 2013
lauantai 16. marraskuuta 2013
South Luangwa
15.11.2013
Chipata
Käytiin safarilla, oli mahtavaa! Varattiin safari Jackalberry Safareilta ja se oli erittäin onnistunut valinta! Meillä oli ihana, työstään nauttiva opas, joka täytti kaikki toiveemme ja osasi vastata kysymyksiin. Seurana meillä oli kaksi muuta tyyppiä. Safari oli kolmen päivän pituinen all inclusive safari. Onneksi päästiin vielä safarille, meidän jälkeen oli enää yksi ryhmä menossa. Säästyttiin myös sateilta, hillittömältä kuumuudelta ei.
Safarin aikana käytiin kolmella ajelulla ja yhdellä kävelyllä. Nähtiin paljon mielettömän hienoja eläimiä, mm. kirahveja, impaloita, piikkisikoja, puhveleita, virtahepoja, krokotiileja, kotkia, pahkasikoja, seeproja, mangusteja ja leijonia (leijonat tosin aika akukaa). Meillä kävi myös hyvä tuuri ja nähtiin leopardi muutaman metrin päästä! Luultiin, että meille vitsailtiin, kun opas lupasi löytää meille kameleontin pimeällä. Hetken päästä ihmeteltiin lehden kokoista kameleonttia kaukana sijaitsevassa puskassa. Sitä sitten kiikareilla ihailtiin ja ihmeteltiin. Siistiä!
Viimeisen aamun kävelysafarilla oli mieletöntä ihailla kirahveja maan tasalta. Oli haikeaa lähteä takaisin kohti Chipataa. Matkalla pysähdyttiin paikallisessa käsityöpajassa. Oli kiva käydä kerrankin paikassa, jossa myytävät käsityöt olivat oikeasti paikallisia tuotteita. Pääsimme myös seuraamaan tuotteiden valmistusprosessia. Inspiroivaa.
Huomenna meillä on taas edessä ihan liian monen tunnin bussimatka (7-10 h). Lomaa jäljellä enää muutama päivä.
Chipata
Käytiin safarilla, oli mahtavaa! Varattiin safari Jackalberry Safareilta ja se oli erittäin onnistunut valinta! Meillä oli ihana, työstään nauttiva opas, joka täytti kaikki toiveemme ja osasi vastata kysymyksiin. Seurana meillä oli kaksi muuta tyyppiä. Safari oli kolmen päivän pituinen all inclusive safari. Onneksi päästiin vielä safarille, meidän jälkeen oli enää yksi ryhmä menossa. Säästyttiin myös sateilta, hillittömältä kuumuudelta ei.
Safarin aikana käytiin kolmella ajelulla ja yhdellä kävelyllä. Nähtiin paljon mielettömän hienoja eläimiä, mm. kirahveja, impaloita, piikkisikoja, puhveleita, virtahepoja, krokotiileja, kotkia, pahkasikoja, seeproja, mangusteja ja leijonia (leijonat tosin aika akukaa). Meillä kävi myös hyvä tuuri ja nähtiin leopardi muutaman metrin päästä! Luultiin, että meille vitsailtiin, kun opas lupasi löytää meille kameleontin pimeällä. Hetken päästä ihmeteltiin lehden kokoista kameleonttia kaukana sijaitsevassa puskassa. Sitä sitten kiikareilla ihailtiin ja ihmeteltiin. Siistiä!
Viimeisen aamun kävelysafarilla oli mieletöntä ihailla kirahveja maan tasalta. Oli haikeaa lähteä takaisin kohti Chipataa. Matkalla pysähdyttiin paikallisessa käsityöpajassa. Oli kiva käydä kerrankin paikassa, jossa myytävät käsityöt olivat oikeasti paikallisia tuotteita. Pääsimme myös seuraamaan tuotteiden valmistusprosessia. Inspiroivaa.
Huomenna meillä on taas edessä ihan liian monen tunnin bussimatka (7-10 h). Lomaa jäljellä enää muutama päivä.
maanantai 11. marraskuuta 2013
Chikuni ja Livingstone
Kirjoitettiin netin puutteessa paperille blogiteksteja:
1.11.2013
Chikuni
Marraskuu. Viimeinen harjoittelupaiva takana.
Tama viikko ollaan vietetty Chikuni Mission Hospitalissa. Maanantaina lukitsimme huoneen huolella ja menimme koululle sovitusti klo 7:30 odottamaan kyytia Chikuniin. Perilla meidan oli tarkoitus olla klo 11:00. Vajaan kolmen tunnin odottelun jalkeen paasimme matkaan. Olisihan tuota voinut nukkua vahan pidempaan. Onneksi oli kirjat ja evasta mukana. Matkalla Chikuniin naimme monta sambialaista kylaa, lapsia, jotka olivat innoissaan nahdessaan meidat ja komeita puita. Perilla olimme klo 14:30, loppupaivan saimme levata. Pieni yllatys oli, ettei sairaala-alueella ollutkaan minkaanlaista kauppaa, niin kuin meille oli kerrottu. Onneksi olimme pakanneet jotain ruokaa mukaan.Tiistaina aloitimme tyot aitiys- ja lastenneuvolassa. Aamulla meille esiteltiin sairaala-alue ja osastot. Sairaala-alue on viihtyisa ja sairaalan ilmapiiri on paljon lampimampi, kuin lusakassa. Sairaalan henkilokunta myos arvostaa potilaita, jotka tulevat usein pitkienkin matkojen paasta.
Keskiviikkkona olimme synnyttajien osastolla. Osastolla on huoneet raskaana oleville, synnyttaville ja synnyttaneille. Paasimme myos seuraamaan yhden 16-vuotiaan tyton synnytysta. Parhaimmillaan yhden synnyttajan ymparilla oli 20 henkiloa, hoitajia ja opiskelijoita. Torstai oli viikon antoisin paiva. Paasimme mukaan aitiys-ja lastenneuvolan kylakaynneille. Kavimme kahdessa kylassa. Kylassa meita odotti suuren puun alla raskaana olevia naisia ja aiteja lasten kanssa. Tyonkuva oli lahes sama, kuin klinikoilla, puitteet vain olivat hieman erilaiset. Nelivetomaasturi oli matkalla todella tarpeen, meidan onneksi tiet olivat viela kuivat. Sadekaudella kyliin on mahdotonta paasta autolla. Kuivallakaan kaudella teita ei valilla tunnistanut teiksi. Melkoista menoa! Kylien vaen on vaikea paasta sairaalaan. Sen lisaksi, etta tiet ovat huonossa kunnossa, kulkuvalineita ei aina ole. Kerran naimme jonkun tulevan harkakyydilla klinikalle. Pyorallakin kylista voi menna hyvakuntoiselta 1,5 tuntia. Kylat olivat sympaattisia, mutta on vaikea kuvitella, etta joku voi siella oikeasti asua. Paiva oli pitka, mutta antoisa. Ehdimme kotiin juuri ja juuri iltahamaran aikaan, ennen pimeaa (ja ennen kuin meidan pihan vahtikoirat paastettiin vapaiksi).
Tanaan olimme taas synnyttajien osastolla. Kavimme myos seuraamassa yhden 13-vuotiaan pojan ymparileikkauksen, valitettavasti. Talla kertaa ymparileikkauksella oli laaketieteellinen syy (kirea esinahka). Taman ikaiselle toimenpide pitaisi tehda yleisanestesiassa, mutta taalla kaiken ikaisille tehdaan paikallispuudutuksessa. Tamanpaivainen kokemus vahvisti epailyjamme siita, etta puudutus ei tosiaan auta. Toimenpide oli silkkaa kidutusta ja kesti noin tunnin. Oli todella vaikeaa olla lasna ja pidella kivusta huutavaa poikaa paikoillaan toimenpiteen ajan. Nyt on kuitenkin viimeinen harjoittelupaiva taman koulutuksen aikana takana ja pitkaan odotettu loma alkanut. Hip hurraa!
9.11.2013
Lusaka
Jarkyttavan perjantain jalkeen oli ihana paasta vapaalle. Kaytiin lounaalla uusien ystavien luona ja saimme nauttia taas hyvasta ruoasta. Lounaan jalkeen pohdimme, mennako kavelylle vai ei. Onneksi ei menty. Asunnolla meiat odotti tanssijaryhma. Joitain saksalaisia valokuvaajia oli tulosssa kuvaamaan perinteisia Sambialaisia tansseja, joita mekin paasimme seuraamaan ja lopuksi viela tanssimaan. Hauskaa oli! Sunnuntaiaamuna matka jatkui. Herasimme aikaisin odottamaan taksia, joka ei koskaan saapunut. Tassa vaiheessa reissua ei jaksa hammastyttaa. Onneksi meidan ihana talon emanta vei meidat bussiasemalle. Neljan tunnin bussimatkan jalkeen olimme Livingstonessa. Loma.
Hostelli oli ihana ja viihtyisa, ja meilla oli kiva huonetoveri.Chikunin riisi-linssi-linjan jalkeen oli ihana paasta ulos syomaan! Ilta meni altaalla rentoutuen, viinia nautiskelleen ja tanssillista teatteriesitysta seuraten. Seuraavana paivana mentiin ihailemaan Victorian putouksia. Vetta ei tahan aikaan vuodesta juurikaan ollut, mutta ei se mitaan, maisemat olivat huikeat ja paastiin uimaan Devil's pooliin. Oli aika mieletonta kurkata vesiputouksen reunalta alas.
Tiistaina otettiin rennosti ja kaytiin pienella risteilylla auringonlaskun aikaan. Risteily oli pieni pettymys, mutta nahtiin reissun ensimmaiset virtahevot ja norsut. Viimeisen paivan kunniaksi menimme Royal Livingstone holtellille nauttimaan high teasta. Hotellialue oli ihana. Kaytiin uimassa, ihailtiin auringonlaskua ja tahtitaivasta ja nautittiin drinkit hotellin terassilla joen varrella.
Paluu Lusakaan ksti kauan. Kahdeksan tuskaisen tunnin jalkeen olimme perilla. Livingstonessa saatiin hengahtaa hetki, koska siella oli paljon muitakin turisteja, nyt olemme taas kaiken huomion keskipisteena. Lusakassa ollaan ehditty jo kayda lempipaikoisas syomassa. Kymmenen paivaa lomaa jaljella.
1.11.2013
Chikuni
Marraskuu. Viimeinen harjoittelupaiva takana.
Tama viikko ollaan vietetty Chikuni Mission Hospitalissa. Maanantaina lukitsimme huoneen huolella ja menimme koululle sovitusti klo 7:30 odottamaan kyytia Chikuniin. Perilla meidan oli tarkoitus olla klo 11:00. Vajaan kolmen tunnin odottelun jalkeen paasimme matkaan. Olisihan tuota voinut nukkua vahan pidempaan. Onneksi oli kirjat ja evasta mukana. Matkalla Chikuniin naimme monta sambialaista kylaa, lapsia, jotka olivat innoissaan nahdessaan meidat ja komeita puita. Perilla olimme klo 14:30, loppupaivan saimme levata. Pieni yllatys oli, ettei sairaala-alueella ollutkaan minkaanlaista kauppaa, niin kuin meille oli kerrottu. Onneksi olimme pakanneet jotain ruokaa mukaan.Tiistaina aloitimme tyot aitiys- ja lastenneuvolassa. Aamulla meille esiteltiin sairaala-alue ja osastot. Sairaala-alue on viihtyisa ja sairaalan ilmapiiri on paljon lampimampi, kuin lusakassa. Sairaalan henkilokunta myos arvostaa potilaita, jotka tulevat usein pitkienkin matkojen paasta.
Keskiviikkkona olimme synnyttajien osastolla. Osastolla on huoneet raskaana oleville, synnyttaville ja synnyttaneille. Paasimme myos seuraamaan yhden 16-vuotiaan tyton synnytysta. Parhaimmillaan yhden synnyttajan ymparilla oli 20 henkiloa, hoitajia ja opiskelijoita. Torstai oli viikon antoisin paiva. Paasimme mukaan aitiys-ja lastenneuvolan kylakaynneille. Kavimme kahdessa kylassa. Kylassa meita odotti suuren puun alla raskaana olevia naisia ja aiteja lasten kanssa. Tyonkuva oli lahes sama, kuin klinikoilla, puitteet vain olivat hieman erilaiset. Nelivetomaasturi oli matkalla todella tarpeen, meidan onneksi tiet olivat viela kuivat. Sadekaudella kyliin on mahdotonta paasta autolla. Kuivallakaan kaudella teita ei valilla tunnistanut teiksi. Melkoista menoa! Kylien vaen on vaikea paasta sairaalaan. Sen lisaksi, etta tiet ovat huonossa kunnossa, kulkuvalineita ei aina ole. Kerran naimme jonkun tulevan harkakyydilla klinikalle. Pyorallakin kylista voi menna hyvakuntoiselta 1,5 tuntia. Kylat olivat sympaattisia, mutta on vaikea kuvitella, etta joku voi siella oikeasti asua. Paiva oli pitka, mutta antoisa. Ehdimme kotiin juuri ja juuri iltahamaran aikaan, ennen pimeaa (ja ennen kuin meidan pihan vahtikoirat paastettiin vapaiksi).
Tanaan olimme taas synnyttajien osastolla. Kavimme myos seuraamassa yhden 13-vuotiaan pojan ymparileikkauksen, valitettavasti. Talla kertaa ymparileikkauksella oli laaketieteellinen syy (kirea esinahka). Taman ikaiselle toimenpide pitaisi tehda yleisanestesiassa, mutta taalla kaiken ikaisille tehdaan paikallispuudutuksessa. Tamanpaivainen kokemus vahvisti epailyjamme siita, etta puudutus ei tosiaan auta. Toimenpide oli silkkaa kidutusta ja kesti noin tunnin. Oli todella vaikeaa olla lasna ja pidella kivusta huutavaa poikaa paikoillaan toimenpiteen ajan. Nyt on kuitenkin viimeinen harjoittelupaiva taman koulutuksen aikana takana ja pitkaan odotettu loma alkanut. Hip hurraa!
9.11.2013
Lusaka
Jarkyttavan perjantain jalkeen oli ihana paasta vapaalle. Kaytiin lounaalla uusien ystavien luona ja saimme nauttia taas hyvasta ruoasta. Lounaan jalkeen pohdimme, mennako kavelylle vai ei. Onneksi ei menty. Asunnolla meiat odotti tanssijaryhma. Joitain saksalaisia valokuvaajia oli tulosssa kuvaamaan perinteisia Sambialaisia tansseja, joita mekin paasimme seuraamaan ja lopuksi viela tanssimaan. Hauskaa oli! Sunnuntaiaamuna matka jatkui. Herasimme aikaisin odottamaan taksia, joka ei koskaan saapunut. Tassa vaiheessa reissua ei jaksa hammastyttaa. Onneksi meidan ihana talon emanta vei meidat bussiasemalle. Neljan tunnin bussimatkan jalkeen olimme Livingstonessa. Loma.
Hostelli oli ihana ja viihtyisa, ja meilla oli kiva huonetoveri.Chikunin riisi-linssi-linjan jalkeen oli ihana paasta ulos syomaan! Ilta meni altaalla rentoutuen, viinia nautiskelleen ja tanssillista teatteriesitysta seuraten. Seuraavana paivana mentiin ihailemaan Victorian putouksia. Vetta ei tahan aikaan vuodesta juurikaan ollut, mutta ei se mitaan, maisemat olivat huikeat ja paastiin uimaan Devil's pooliin. Oli aika mieletonta kurkata vesiputouksen reunalta alas.
Tiistaina otettiin rennosti ja kaytiin pienella risteilylla auringonlaskun aikaan. Risteily oli pieni pettymys, mutta nahtiin reissun ensimmaiset virtahevot ja norsut. Viimeisen paivan kunniaksi menimme Royal Livingstone holtellille nauttimaan high teasta. Hotellialue oli ihana. Kaytiin uimassa, ihailtiin auringonlaskua ja tahtitaivasta ja nautittiin drinkit hotellin terassilla joen varrella.
Paluu Lusakaan ksti kauan. Kahdeksan tuskaisen tunnin jalkeen olimme perilla. Livingstonessa saatiin hengahtaa hetki, koska siella oli paljon muitakin turisteja, nyt olemme taas kaiken huomion keskipisteena. Lusakassa ollaan ehditty jo kayda lempipaikoisas syomassa. Kymmenen paivaa lomaa jaljella.
lauantai 26. lokakuuta 2013
Voihan netti osa 2.
Netti toimi pari paivaa, eika sen jalkeen enaa ollenkaan. Viime viikko tehtiin projektia ja talla viikolla ollaan oltu vastasyntyneiden osastolla. Kumpikin meista kuitenkin sai flunssan ja talla viikolla ollut itsenaisyyspaiva oli yleinen vapaapaiva, joten lopulta olimme vastasyntyneiden osastolla vain 2 paivaa. Se riitti hyvin. Vauvoja oli paljon ja kaytannossa aidit hoitavat vauvansa. Aidit saavat kuitenkin kayda osastolla vain maarattyina aikoina. Erityisesti ennenaikaisia lapsia kuolee paljon, mutta tietaaksemme meidan ollessa osastolla ei kukaan sattunut kuolemaan. Siina huoneessa, missa enimmakseen olimme, yhta lasta elvytettiin. Oltiin osastolla maanantaina ja perjantaina. Perjantaina huomattiin aika monen maanantaina viela osastolla olleen huonokuntoisen tai pienen keskosen poistuneen osastolla. Ei keksita muuta, mita olisi voinut kayda, kuin etta he ovat kuolleet. Yksi lapsista oli 780 grammaa painava keskonen, jonka aidille olimme ohjanneet kenguruhoidon maanataina. Onneksi ohjasimme talle aidille kenguruhoidon. Aiti oli erittain onnellinen ja liikuttunut siita, etta sai pitaa omaa lastaan sylissaan. Mekin hieman herkistyimme tilanteesta.
Eilen juhlistettiin paattynytta sairaalakautta nauttimalla todella hyvaa itsetehtya sangriaa! Keskiviikon ja torstain valisena yona koimme ensimmaisen kunnon ukkosmyrskyn ja sateen (joka jatkui suurimman osan torstaitakin). Maanantaina lahdetaan Chikuni Mission Hospitaliin. Paastaan nakemaan, millaista aitiyshuolto on maaseudulla. Sen jalkeen suuntaamme Victorian putouksille ja Livingstoneen. Innolla odotetaan lomaa! Ei varmaan paasta nettiin kahteen viikkoon.
Eilen juhlistettiin paattynytta sairaalakautta nauttimalla todella hyvaa itsetehtya sangriaa! Keskiviikon ja torstain valisena yona koimme ensimmaisen kunnon ukkosmyrskyn ja sateen (joka jatkui suurimman osan torstaitakin). Maanantaina lahdetaan Chikuni Mission Hospitaliin. Paastaan nakemaan, millaista aitiyshuolto on maaseudulla. Sen jalkeen suuntaamme Victorian putouksille ja Livingstoneen. Innolla odotetaan lomaa! Ei varmaan paasta nettiin kahteen viikkoon.
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Kuvapäivitys 2
Krokotiilifarmi
Tällaisia on tiessä. Kannattaa katsoa, mihin astuu. Pimeällä nämä ovat kivoja ylläreitä.
Banaanipuu!
Vankeja työnteossa.
Jääkaappi. Yhteisjääkaappi vaihtui pakastimeksi.
Näppärää tavarankantoa.
Paikallinen hedelmäkauppa.
Kahvia!
Luovia ratkaisuja.
Synnytyssänky.
Ai miten niin odotetaan viikonloppuja?
Mangopuu!
Luultiin, että tämä koulu ei ole käytössä. Olimme väärässä.
Iso bussi.
Banaanit kasvaa!
Tuesday market.
Vähän erilainen synnytyssuunnitelma.
Täällä on vietetty paljon aikaa.
Valtava puu.
maanantai 14. lokakuuta 2013
Voihan netti.
Meillä oli viikon nettikatko. Kuulemma koulu jätti laskun maksamatta. Ja totta kai sairaspäivät olivat silloin, kun netti ei toimi. Viime viikko vierähti antenataali/lapsivuodeosastolla. Lakko jatkui perjantaihin asti. Tämä aiheutti lisämausteen harjoittelulle. Olimme myös molemmat kipeinä viime viikolla. Synnärin jälkeen osasto tuntui jopa tylsältä. Otimme paljon vitaaleja raskaana olevilta ja synnyttäneiltä äideiltä. Pääsimmepä harjoittelemaan paljon verenpaineen mittausta manuaalisella mittarilla. Onneksi osastolla oli stetoskooppi.
Muutama äiti jäi paremmin mieleen. Yksi oli 24. viikolla oleva tieliikenneonnettomuusuhri, joka oli ilmeisesti menettänyt lapsensa (liikkeitä ei ollut tuntunut, eikä sydänääniä kuulunut onnettomuuden jälkeen). Hän oli kovin kipeä onnettomuuden jäljiltä, täynnä ruhjeita. Toinen, synnyttänyt nainen sai verensiirron alhaisen hemoglobiinin vuoksi. Hän oli ajoittain puolitajuton. Kuumeesta ja kivusta päätellen epäilimme, että hänellä voisi olla kohtuinfektio. Asiasta kysyessämme saimme vastaukseksi kivun johtuvan verenvuodosta. Kolmas äiti oli osastolla koko viikon. Hänen lapsensa oli kuollut kohtuun. Äiti ei halunnut sektiota, mutta lääkärin mielestä kyseessä oli poikkitila, eikä alatiesynnytys sen vuoksi mahdollinen. Sikiötä ei myöskään ollut mahdollista yrittää kääntää maseroitumisen vuoksi (liikkeet olivat tuntuneet viimeisen kerran edellisen viikon keskiviikkona). Neljäs äiti makasi tajuttomana erityistarkkailussa. Hänen diagnoosina oli päänsärky synnytyksen aikana. Lapsi voi ilmeisesti hyvin. Papereista luimme lääkäreiden epäilleen aivomalariaa tai bakteerin aiheuttamaan meningiittiä. Tosin hänen omaisensa sanoi, että kontaktin välillä saa, mutta äiti ei ollut esimerkiksi tietoinen siitä, että on jo synnyttänyt.
Viikonloppuna kävimme ostoksilla keskustassa ja Levy-kauppakeskuksessa. Mukaan tarttui hieman eri asioita, kuin olimme suunnitelleet: lisää kankaita, kapustoja ja matkalaukut tuliaisille. Aioimme myös käydä nauttimassa salaatit, päädyimme johonkin aivan muuhun. Hupsis. Sunnuntaina kävimme läheisellä krokotiilifarmilla. Oli ihan mielenkiintoista nähdä krokotiileja, mutta niitä oli aivan liikaa liian pienellä alueella. Olimme enemmän innoissaan hiekkatiestä, vapaana lentelevistä linnuista ja auringon laskusta.
Eilen illalla kymmenen aikaan alkoi hillitön meteli. Asuntolalla oli taas varas. Näimme, kun varas hyppäsi muurin yli karkuun lukuisia opiskelijoita perässään. Lisää opiskelijoita kerääntyi asuntolan pihalle yöpuvuissaan luudanvarsien kanssa. Kyselimme naapureilta asiasta. He kertoivat, että yleensä, jos varas saadaan kiinni, tuodaan hänet asuntolan pihalle kaikkien hakattavaksi. Tällä kertaa varas saatiin kiinni ja vietiin poliisilaitokselle. Olimme helpottuneita. Hieman myöhemmin kuuntelimme naapureiden keskustelua käytävällä. He pohtivat, että pitäisikö varas tappaa vai vain katkoa häneltä luita. Taisivat päätyä jalkojen murtamisen olevan sopiva opetus. Seuraavana päivänä kuulimme, että ennen poliisilaitokselle viemistä varas oli hakattu niin pahasti, että hän oli miltei kuollut. Poliisilaitokselle hänet oli viety maassa raahaten. Lähimmälle poliisiasemalle on 15 minuutin kävelymatka. Olemme vieläkin järkyttyneitä siitä, kuinka ylpeästi meille kerrottiin varkaille tehtävistä asioista ja siitä, kuinka eilinen varas oli pahoinpidelty vakavasti.
Muutama äiti jäi paremmin mieleen. Yksi oli 24. viikolla oleva tieliikenneonnettomuusuhri, joka oli ilmeisesti menettänyt lapsensa (liikkeitä ei ollut tuntunut, eikä sydänääniä kuulunut onnettomuuden jälkeen). Hän oli kovin kipeä onnettomuuden jäljiltä, täynnä ruhjeita. Toinen, synnyttänyt nainen sai verensiirron alhaisen hemoglobiinin vuoksi. Hän oli ajoittain puolitajuton. Kuumeesta ja kivusta päätellen epäilimme, että hänellä voisi olla kohtuinfektio. Asiasta kysyessämme saimme vastaukseksi kivun johtuvan verenvuodosta. Kolmas äiti oli osastolla koko viikon. Hänen lapsensa oli kuollut kohtuun. Äiti ei halunnut sektiota, mutta lääkärin mielestä kyseessä oli poikkitila, eikä alatiesynnytys sen vuoksi mahdollinen. Sikiötä ei myöskään ollut mahdollista yrittää kääntää maseroitumisen vuoksi (liikkeet olivat tuntuneet viimeisen kerran edellisen viikon keskiviikkona). Neljäs äiti makasi tajuttomana erityistarkkailussa. Hänen diagnoosina oli päänsärky synnytyksen aikana. Lapsi voi ilmeisesti hyvin. Papereista luimme lääkäreiden epäilleen aivomalariaa tai bakteerin aiheuttamaan meningiittiä. Tosin hänen omaisensa sanoi, että kontaktin välillä saa, mutta äiti ei ollut esimerkiksi tietoinen siitä, että on jo synnyttänyt.
Viikonloppuna kävimme ostoksilla keskustassa ja Levy-kauppakeskuksessa. Mukaan tarttui hieman eri asioita, kuin olimme suunnitelleet: lisää kankaita, kapustoja ja matkalaukut tuliaisille. Aioimme myös käydä nauttimassa salaatit, päädyimme johonkin aivan muuhun. Hupsis. Sunnuntaina kävimme läheisellä krokotiilifarmilla. Oli ihan mielenkiintoista nähdä krokotiileja, mutta niitä oli aivan liikaa liian pienellä alueella. Olimme enemmän innoissaan hiekkatiestä, vapaana lentelevistä linnuista ja auringon laskusta.
Eilen illalla kymmenen aikaan alkoi hillitön meteli. Asuntolalla oli taas varas. Näimme, kun varas hyppäsi muurin yli karkuun lukuisia opiskelijoita perässään. Lisää opiskelijoita kerääntyi asuntolan pihalle yöpuvuissaan luudanvarsien kanssa. Kyselimme naapureilta asiasta. He kertoivat, että yleensä, jos varas saadaan kiinni, tuodaan hänet asuntolan pihalle kaikkien hakattavaksi. Tällä kertaa varas saatiin kiinni ja vietiin poliisilaitokselle. Olimme helpottuneita. Hieman myöhemmin kuuntelimme naapureiden keskustelua käytävällä. He pohtivat, että pitäisikö varas tappaa vai vain katkoa häneltä luita. Taisivat päätyä jalkojen murtamisen olevan sopiva opetus. Seuraavana päivänä kuulimme, että ennen poliisilaitokselle viemistä varas oli hakattu niin pahasti, että hän oli miltei kuollut. Poliisilaitokselle hänet oli viety maassa raahaten. Lähimmälle poliisiasemalle on 15 minuutin kävelymatka. Olemme vieläkin järkyttyneitä siitä, kuinka ylpeästi meille kerrottiin varkaille tehtävistä asioista ja siitä, kuinka eilinen varas oli pahoinpidelty vakavasti.
perjantai 4. lokakuuta 2013
Herkuttelua, viiniä ja brunssi.
Viimeiset 2 päivää synnärissä menivät vauhdikkaasti. Meitä ihmetyttää petidiinin käyttö. Kipeät ensisynnyttäjät, joilla avautumisvaihe tuntuu kestävän ikuisuuden eivät saa mitään kivunlievitystä. Sen sijaan ponnistaville uudelleensynnyttäjille halutaan antaa petidiiniä. Etenkin lääkärit tuntuvat uskovan, että kohdunsuu aukeaa aina 1 cm tunnissa, eivätkä osaa lukea lainkaan synnyttäjän käyttäytymistä. Tänään meillä oli tilanne, jossa toissynnyttäjä oli tutkittu tuntia aiemmin kohdunsuun ollessa 5 cm. Nyt synnyttäjää painoi ja ponnistutti. Lääkäri määräsi petidiniä, ja kun kysyimme, eikö äitiä tarvitsisi tutkia em. syiden vuoksi, vastaus oli "No, she's 5 cm, give her pethidine". Jouduimme lähtemään hetken päästä huoneesta hoitamaan toista synnytystä, mutta tarkistimme kirjasta naisen synnyttäneen noin 20 minuutin päästä. Edellisellä viikolla oli tilanne, josta jo kirjoitimmekin, jolloin äiti oli saanut petidiiniä 15 minuuttia ennen lapsen syntymää. Torstainakin lääkäri käski pyytää kätilöä antamaan toissynnyttäjälle petidiiniä, mutta lapsi ehti syntyä ennen kuin kätilö tuli huoneeseen. Se sattui olemaan myös ensimmäinen synnytys, jonka hoidimme kahdestaan, kätilö tosin hoiti istukan synnytyksen. (Niille, jotka eivät alaa ole hirveästi opiskelleet: petidiini lamaa sydänlihasta ja aiheuttaa hengityslamaa, vastasyntyneellä säilyy useamman päivän elimistössä ja syntyvät huonokuntoisina, Suomessa petidiiniä harvemmin enää käytetään, tehokaan kun ei ole hirveän hyvä. Täällä ei kuitenkaan ole muita vaihtoehtoja.)
Tänään henkilökunta oli lakossa ja osastolla oli lähinnä opiskelijoita. Tuntui, että meistä oli tänään todellakin jotain hyötyä. Hoidimme ennenaikaisen synnytyksen paikallisen opiskelijan kanssa. 32-viikkoinen vastasyntynyt oli yllättävän hyväkuntoinen ja sai meidänkin mielestä 9 pistettä jo minuutin iässä, vaikka syntyessään olikin todella veltto. Lapsi vietiin kuitenkin ennenaikasuuden vuoksi vastasyntyneiden osastolle seurattavaksi. Äitiä tämä tietenkin suretti, ensimmäinen lapsi kyseessä. Seuraavaksi seurasimme kuolleen lapsen perätilasynnytyksen. Synnytystä oli ehditty käynnistellä jo monta päivää ja sikiön kunto sen mukainen. Kuolleen lapsen punnittuamme siirsimme toisen äidin osastolle. Tämä äiti oli synnyttänyt kuolleen lapsen jo yöllä. Hänet vietiin isoon huoneeseen, jossa oli paljon muita äitejä monella vastasyntynyt sylissään. Äiti rupesi itkemään, tämä oli jo kolmas menetetty lapsi. Tuimme äitiä parhaamme mukaan ja tuntui, että äiti koki siitä olevan apua. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että neljästä synnytetystä lapsesta vain yksi on syntynyt elävänä ja äiti joutuu olemana osastolla vastasyntyneiden keskellä. Emme ymmärrä, miksei joku osastojen pienemmistä huoneista ole vain kuolleiden lasten äideille, kun se kuitenkin on niin yleistä täällä.
Loppupäivän lähinnä seurasimme synnytyksiä. Ehdimme nähdä useamman. Osastolla aloitti saksalainen kätilö ja kansainvälisiä opiskelijoita tuli osastolle useita. Esittelimme paikkoja saksalaiselle kätilölle ja ohjasimme puolestamme uusia opiskelijoita osaston tavoista. Opiskelijoilla on onneksi oma clinical instructor mukana. Clinical instructor kertoo heille, miten asiat pitäisi mennä, kun asiat eivät aina mene aivan oppikirjan mukaan. Oli ihan hauska seurata clinical instructorin ilmeitä niissä tilanteissa, kun asiat eivät mene ihan niinkuin pitäisi ("Kohta näette, miten välilihaa tuetaan" - ei tuettu, "kohta te näette, miten pää lähtee rotatoimaan itsestään, kun odottaa hetken" - ei odotettu eikä rotatoinut, hartiat vedettiin kiskomalla edestakaisin ilman rotaatiota). Pääsimme myös aloittelemaan yhden vastasyntyneen virvoittelun kahdestaan, onneksi. Päivän lopuksi oli oikeastaan aika haikeaa lähteä kotiin ja olisi miltei tehnyt mieli jäädä töihin.
Töiden jälkeen lähdimme Arcadesiin. Siellä on kahvila, josta saa törkeän hyvää ruokaa kohtuuhintaan. Tarkoituksena oli käydä myös shoppailemassa, mutta aika loppui kesken. Saimme kuitenkin kaupasta viiniä, jota aiomme nauttia sivistyneesti loppuillan salaa huoneessa (täällä ei ole hyväksyttyä, että naiset juovat, eikä oikeastaan kristittyjen miestenkään juominen). Huomenna aiomme ottaa rennosti ja sunnuntaina menemme brunssille couchsurfing-tapaamiseen.
Tänään henkilökunta oli lakossa ja osastolla oli lähinnä opiskelijoita. Tuntui, että meistä oli tänään todellakin jotain hyötyä. Hoidimme ennenaikaisen synnytyksen paikallisen opiskelijan kanssa. 32-viikkoinen vastasyntynyt oli yllättävän hyväkuntoinen ja sai meidänkin mielestä 9 pistettä jo minuutin iässä, vaikka syntyessään olikin todella veltto. Lapsi vietiin kuitenkin ennenaikasuuden vuoksi vastasyntyneiden osastolle seurattavaksi. Äitiä tämä tietenkin suretti, ensimmäinen lapsi kyseessä. Seuraavaksi seurasimme kuolleen lapsen perätilasynnytyksen. Synnytystä oli ehditty käynnistellä jo monta päivää ja sikiön kunto sen mukainen. Kuolleen lapsen punnittuamme siirsimme toisen äidin osastolle. Tämä äiti oli synnyttänyt kuolleen lapsen jo yöllä. Hänet vietiin isoon huoneeseen, jossa oli paljon muita äitejä monella vastasyntynyt sylissään. Äiti rupesi itkemään, tämä oli jo kolmas menetetty lapsi. Tuimme äitiä parhaamme mukaan ja tuntui, että äiti koki siitä olevan apua. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että neljästä synnytetystä lapsesta vain yksi on syntynyt elävänä ja äiti joutuu olemana osastolla vastasyntyneiden keskellä. Emme ymmärrä, miksei joku osastojen pienemmistä huoneista ole vain kuolleiden lasten äideille, kun se kuitenkin on niin yleistä täällä.
Loppupäivän lähinnä seurasimme synnytyksiä. Ehdimme nähdä useamman. Osastolla aloitti saksalainen kätilö ja kansainvälisiä opiskelijoita tuli osastolle useita. Esittelimme paikkoja saksalaiselle kätilölle ja ohjasimme puolestamme uusia opiskelijoita osaston tavoista. Opiskelijoilla on onneksi oma clinical instructor mukana. Clinical instructor kertoo heille, miten asiat pitäisi mennä, kun asiat eivät aina mene aivan oppikirjan mukaan. Oli ihan hauska seurata clinical instructorin ilmeitä niissä tilanteissa, kun asiat eivät mene ihan niinkuin pitäisi ("Kohta näette, miten välilihaa tuetaan" - ei tuettu, "kohta te näette, miten pää lähtee rotatoimaan itsestään, kun odottaa hetken" - ei odotettu eikä rotatoinut, hartiat vedettiin kiskomalla edestakaisin ilman rotaatiota). Pääsimme myös aloittelemaan yhden vastasyntyneen virvoittelun kahdestaan, onneksi. Päivän lopuksi oli oikeastaan aika haikeaa lähteä kotiin ja olisi miltei tehnyt mieli jäädä töihin.
Töiden jälkeen lähdimme Arcadesiin. Siellä on kahvila, josta saa törkeän hyvää ruokaa kohtuuhintaan. Tarkoituksena oli käydä myös shoppailemassa, mutta aika loppui kesken. Saimme kuitenkin kaupasta viiniä, jota aiomme nauttia sivistyneesti loppuillan salaa huoneessa (täällä ei ole hyväksyttyä, että naiset juovat, eikä oikeastaan kristittyjen miestenkään juominen). Huomenna aiomme ottaa rennosti ja sunnuntaina menemme brunssille couchsurfing-tapaamiseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)