Suklaansyöntiviikko.

Viikonloppu oli ihanan rento, emmekä stressanneet mistään. Mutta. Maanantai. Karu paluu arkeen. Heti aamuraportin jälkeen huomasimme käytävällä yhden synnyttäjän emättimestä roikkuvan jalan. Ilmeisesti siis perätilasynnytys tulossa. Synnyttäjä katsoi meitä apua pyytävästi. Kätilö ohjasi naisen synnytyshuoneeseen vuoteelle. Seurasimme perässä. Lääkäri auttoi toisen jalan ulos ja totesi jalkojen olevan maseroituneita (= sikiö on ollut kuolleena jo muutaman päivän). Lääkäri käski äitiä ponnistelemaan ja katosi paikalta. Kätilökin oli hävinnyt jonnekin. Jäimme äidin kanssa yksin. Ajoittain joku kävi kurkkimassa, miten synnytys etenee. Ponnistusvaihe oli pitkä, mutta lopulta lapsi syntyi äidin ponnistamana. Tätä edelsi pitkä vaihe, jolloin sikiö oli lapoja myöten syntynyt ja me olimme yksin äidin kanssa. Olimme helpottuneita siitä, että lapsen syntymähetkellä kätilö oli kuitenkin paikalla. Heti lapsen syntymän jälkeen meidät pyydettiinkin avuksi käytäväsynnytykseen. Lapsi oli jo syntynyt. Kuivattuamme ja laitettuamme käytävälapsen ja hoidettuamme synnytyksen loppuun palasimme huoneeseen. Kuolleen lapsen synnyttänyt äiti oli jo siirtynyt käytävälle ja tilalle tullut toinen synnyttäjä.

Paikalle tullut uusi synnyttäjä oli 18-vuotias ensisynnyttäjä. Synnytys eteni nopeasti ja kohta synnyttäjä jo ponnisti. Pikaisesti partogrammista katsoimme, että raskausviikkoja oli tasan 32. Lapsi syntyi oppikirjamaisesti kalvojen sisällä, vielä pään synnyttyä kalvot olivat ehjät. Meidän mielestä ihanteellinen ennenaikainen synnytys muuttui radikaalisti, kun totesimme lapsen hengettömäksi. Vieressä ollut kätilö kehoitti kokeilemaan sikiön pulssia ja kertoi, ettei ollut aiemmin aamulla sydänääniä kuullut. Jo toinen kuollut vauva tällä sängyllä tänään. Ainoa tuki, jonka äiti kätilöltä sai, oli "I'm sorry, mama". Yritimme puolestamme olla tukena murtuneelle äidille. Vielä osastolle tullessa klo 5 aikaan sydänäänet oltiin kuultu, eikä kello ollut nyt edes kymmentä. Punnitsimme ja kapaloimme kuolleen vauvan, tuntui oudolta laittaa se kahden muun kuolleen lapsen kanssa riviin.

Tämän jälkeen meillä onneksi oli tauko. Harkitsimme, että pitäisimme loppupäivän sairaslomaa. Onneksi jäimme töihin. Loppupäivän oli ihanaa hoitaa eläviä lapsia. Synnytystä emme enää hoitaneet, mutta olimme mukana useammassa lääkäriopiskelijan tai kätilön hoitamassa synnytyksessä. Tuntui, että meistä oli apua. Näimme synnytyksen, jossa napanuora oli kaksi kertaa lapsen kaulan ympärillä ja lisäksi napanuorassa oli aito solmu, joka onneksi kiristyi vasta, kun lapsi nostettiin äidin rinnalle. Onneksi näimme vielä yhden synnytyksen pahamaineisella sängyllä. Kaikki meni hyvin.

Hurjaa meininkiä.

Maanantain meininki jatkui loppuviikonkin:

Case 1:
Heti edellisen synnyttäjän istukan synnyttyä sänky puhdistettiin pikaisesti ja seuraava, kaksosia odottava äiti tuotiin paikalle. Äiti purki matkalaukusta tarvikkeet vauvalle ja paria minuuttia myöhemmin kuului vauvan parkaisu verhon takaa. A-kaksonen oli syntynyt hyväkuntoisena äidin päästämättä ääntäkään. Kätilöä ei huoneessa näkynyt. Kätilön ehdittyä paikalle hetkeä myöhemmin B-kaksonen syntyi perätilassa, pää syntyi jaloista nostamalla. Hyväkuntoinen hänkin. Synnytys oli äidille 7. ja äiti toipui nopeasti, pian hänkin oli takaisin käytävällä ja seuraava äiti tilalla.

Case 2:
Synnyttäjä huutaa ponnistamisen tunteen vuoksi. Kätilön mielestä synnyttäjä vain teeskentelee. Onneksi meillä oli hanskat valmiiksi kädessä, päätä oli jo reilusti näkyvissä ja lapsi syntyi alle minuutin kuluttua.

Case 3:
Ensisynnyttäjä ponnistaa, kun kätilö vielä laittaa kanyylia äidin käteen. Raskausviikkoja piti olla 23+4, lapsen painon mukaan viikkoja oli noin 30. Lapsi vietiin vastasyntyneiden teho-osastolle.

Case 4:
Ensisynnyttäjää ponnistuttaa ja pyytää peloissaan apua. Ehdimme olla hetken henkisenä tukena, ennen kuin meitä pyydetään seuraamaan case 5:sta. Myöhemmin synnytyksen jälkeen näimme äidin käytävällä. Hämmennyimme äidin ylitsevuotavasta kiitollisuudesta siitä pienestä hetkestä, jonka vietimme hänen kanssaan.

Case 5:
Ennenaikaisia kaksosia odottava uudelleensynnyttäjä (P6) tuli osastolle täysin auki tilanteessa. Molemmat sikiöt olivat perätilassa. A-kaksonen oli juuri syntynyt, kun ehdimme huoneeseen seuraamaan tilannetta. A-kaksonen vietiin virvoiteltavaksi. B-kaksonen sen sijaan jäikin "jumiin". Napanuora ja toinen jaloista oli emättimen puolella, mutta toinen jalka kohdussa. Kolme eri lääkäriä ja kätilö yrittivät saada toista jalkaa kohdusta. Mitään kivunlievitystä ei tietenkään ollut käytössä. Lääkäri myös sanoi useaan otteeseen äidille: "Behave. How do you think I can do my work if you don't co-operate" (mieslääkärin valtava) käsi rannetta myöten emättimessä. Noin tunnin yrittämisen jälkeen joku lääkäreistä onnistui ja veti lapsen jaloista ulos. Kohdunsuu oli jo alkanut kuroutua kiinni ja pää oli tiukassa. Lapsi syntyi huonokuntoisena ja vietiin virvoitteluun. Ensimmäinen vastasyntyneen paineluelvytys meille. Vastasyntyneiden virvoittelu- ja elvytystilanteet ovat meille hyvin turhauttavia, sillä virvoittelu alkaa hitaasti, on katkeilevaa ja jää kesken, virvoitteluhuoneessa imu ei välttämättä ole edes paikoillaan. Lopulta A-kaksonen taisi kärsiä tilanteesta enemmän, sillä A-kaksonen odotteli oman onnensa nojassa virvoittelupöydällä koko tämän ajan. Lopulta kirjaamisen jälkeen kaksoset vietiin vastasyntyneiden teho-osastolla, jossa tehoton virvoittelu jatkui. Painoa lapsilla oli 940 g ja 920 g.

Case 6:
Pre-eklamptikko synnyttäjä alkoi kouristamaan, joten kätilö huutaa lisäapua. Suuri joukko kokoontui lattialla makaavan äidin ympärille. Synnyttäjä nostettiin takaisin sänkyyn ja hänelle annettiim magnesiumia. Pitkään aikaan synnyttäjään ei saanut mitään kontaktia. Todistimme useampaa eklampsiaa, ennen kuin synnyttäjää ruvettiin viemään katetroituna huoneesta paareilla ulos noin 2 tunnin kuluttua ensimmäisestä kohtauksesta. Olimme ihan viemässä äitiä leikkaussaliin, mutta kätilö ihmetteli "Where is she going?" Synnyttäjä vietiin vain viereiseen huoneeseen laidalliseen sänkyyn "tehostettuun valvontaan". Kuulimme myöhemmin melko hyväkuntoisen lapsen syntyneen alateitse (lapsi oli saanut 7 apgarin pistettä, mikä meidän kokemuksen mukaan olisi Suomessa ollut 4 pistettä - pisteitä annetaan hyvin avokätisesti täällä).

Case 7, 8 ja 9:
Käytäväsynnytykset tunnin sisään. Kaikki enemmän tai vähemmän ennenaikaisia ja kaikki vaativat virvoittelua. Case 8 vuosi hieman keskivertoa enemmän, joten kohdun tyhjentyminen varmistettiin sisäkautta käsin useaan otteeseen. Case 9 sai kuulla kunniansa monelta työntekijältä, kun ei ollut tuonut mukanaan vauvalle tarvikkeita synnytyksen yllättäessä 23. raskausviikolla (vauvan painon mukaan raskausviikkoja oli noin 30). Sairaalalla ei ollut mitään, mitä antaa äidille tai vauvalle. Äiti riisui toppinsa, jotta vauva saatiin käärittyä edes jonkinlaiseen kapaloon ja jäi alastomana käytävälle.

Case 10:
Piriannan 40. ulosautto! Ensisynnyttäjä, joka ponnisti aamuraportin aikana. Muut vielä laittoivat rauhassa hanskoja käteen, kun Pirianna oli jo tukemassa päätä ja välilihaa Sarin etsiessä pumpulia ja muita tarvikkeita vauvalle. Odotettavissa oli iso vauva, mutta vauva painoi 3.5 kiloa. Vauva oli hieman lötkö synnyttyään ja virkosi hitaasti, joten Sari kävi antamassa vauvalle hieman lisähappea. Jes, ei repeämiä!

Case 11:
Raportilla kuulimme yön sektioista. Yksi sektiopäätös oli tehty, koska kyseessä oli kaksosia odottava ensisynnyttäjä. Kyseessä oli kuitenkin polyhydramnion ja anenkefaliasta kärsivä sikiö painoi 1.2 kiloa.

Case 12:
Käytävällä ensisynnyttäjä synnytti ennenaikaisen lapsen noin raskausviikolla 32. Lapsella oli vaikeuksia hengittää, joten lapsi vietiin virvoitteluun. Virvoittelu oli jälleen tehotonta ja lapsi jätettiin happimaski suun lähettyvillä itsekseen naristavana ja hengittäen työläästi. Jatkoimme kahdestaan virvoittelua, mutta siivooja tuli siivoamaan virvoittelupöytää ja käänsi virtauksen pois päältä ja otti maskin puhdistettavaksi. Synnytyksessä mukana ollut ja kirjauksista huolehtiva opiskelija tuli hetken päästä katsomaan tilannetta ja totesi vauvan voivan jo hyvin. Olimme täysin eri mieltä. Kirjauksista luimme myös vauvan saaneen 1 min iässä 8 pistettä ja 5 min iässä 9 pistettä. Me olisimme antaneet 5 ja 6 pistettä.

Case 13:
Kun olimme case 12 vauvan kanssa virvoitteluhuoneessa, tuli virvoitteluun täysin sininen, hengittämätön ja reagoimaton vauva. Yllättävän nopeasti, mutta Suomeen verrattuna hitaasti virvoittelu lähti käyntiin. Kuulimme, että synnyttäjä oli saanut petidiniä kivunlievitykseksi 15 minuuttia ennen vauvan syntymään. Ihmettelimme jälkeenpäin, miksei äitiä oltu tutkittu ennen petidinin antamista, vaikka selviä ponnistamisen merkkejä oli ollut jo tuntia aiemmin meidän ollessa huoneessa.

Case 14:
Takaisin synnytyshuoneeseen mentyämme oli viereisessä sängyssä juuri syntynyt huonokuntoinen lapsi. Lapsi ei hengittänyt, oli sininen ja veltto. Kuitenkin napanuora leikattiin kaikessa rauhassa, lapsen sukupuoli esiteltiin äidille ja lapsi käärittiin peittoihin ennen virvoitteluhuoneeseen viemistä. Toivoimme, että olisimme voineet olla tilanteessa kahdestaan, jotta lapsi olisi saanut tehokkaamman avun nopeammin.

Tässä oli mieleenpainuvimmat tapaukset. Synnyttäjiä on todella paljon ja sairaalaan lähetetään vain riskisynnyttäjät, joten mielenkiintoisia tapauksia riittää. Onneksi on viikonloppu aikaa toipua.

Onneksi meitä on täällä kaksi.

Mistähän sitä aloittaisi. Ensimmäinen päivä synnytyssalissa takana. Päivä oli erittäin tapahtumarikas. Päivän aluksi puhuimme osastonhoitajan kanssa, että ensimmäiset 2 päivää seurailemme ja keskiviikkona aloitamme varsinaiset hommat. Toisin kävi.

Ensimmäinen tunti oli melko rauhallista. Kävimme kiertämässä osaston tilat osastonhoitajan kanssa. Tosin ennen kuin pääsimme ensimmäiseen huoneeseenkaan, realiteetit tulivat hyvin selviksi. Käytävällä äiti ponnisti yksinään lattialla, ja kun puoli päätä oli jo näkyvissä, huikkasi osastonhoitaja kätilön paikalle. Pää ehti varmaan syntyä, ennen kuin kukaan paikalle tuli. Tänään ehkä eniten järkytti se, kuinka hitaasti asiat tapahtuvat ja kuinka välinpitämättömästi äitejä kohdellaan. Tiesimme entuudestaan, että työntekijöitä on hyvin vähän synnyttäjien määrään nähden ja että tarvikkeita tai tiloja ei juuri ole. Olimme kuitenkin odottaneet, että materian puutetta korvaisi lämminhenkisyys. Näin ei ole. Ilmiö korostuu, koska muuten joka paikassa toisista välittäminen ja huolehtiminen näkyy selkeästi. Tiesimme myös, ettei hygienia ole täällä paras mahdollinen, mutta hämmennyimme silti tilanteessa, jossa synnyttäjä kertakatetroitiin vuoteeseen (= virtsa laskettiin katetrin kautta lakanalle, lakana vaihdettiin, mutta vuodetta ei desinfioitu tämän jälkeen).

Tutustumiskierroksen jälkeen menimme synnyttäjien vastaanottoon. Pari äitiä ehdimme tutkia, ennen kuin erikoisempi tapaus sattui kohdalle. Synnyttäjä tuli vastaanottoon tutkittavaksi. Sisätutkimuksen yhteydessä iso kalvorakko pullotti. Kätilön tutkiessa kalvot puhkesivat ja vedet tulvahtivat vuoteeseen. Kätilö oli tuntevinaan napanuoran luiskahtavan tarjoutuvan osan vierelle. Hetken päästä äiti alkoi vuotamaan runsaasti kirkasta verta (= ei hyvä, etenkään ennen synnytystä). Silmämääräisesti arvioimme, että vuotoa tuli noin 800 ml. Kätilö lähti etsimään lääkäriä äidin jäädessä makoilemaan selälleen ja me jäimme häkeltyneinä äidin kanssa. Yritimme saada äitiä kääntymään kontilleen samalla, kun ajattelimme vain, että eikö nyt pitäisi jo olla menossa leikkaussaliin. Kaikki tapahtui niiiin hitaasti. Ennen leikkaussaliin siirtymistä äidille laitettiin molempiin käsiin kanyylit ja nesteet valumaan sekä otettiin meille tuntemattomasta syystä äidin sormenjäljet. Kun Suomessa hätäsektiopäätöksestä lapsen syntymään menee korkeintaan 10 minuuttia, meni nyt aikaa noin 50 minuuttia. Kaikkien yllätykseksi lapsi oli hengissä. Äitikin ilmeisesti selvisi leikkauksesta, vaikka vuotoa korvattiin vain kirkkailla nesteillä ja syke leikkauksen aikana oli yli 200. Onneksi meillä oli omat maskit mukana, joten pääsimme seuraamaan leikkausta.

Iltapäivällä vastaanottoon tuli synnyttäjä, joka siirtyi suoraan synnytyssaliin, koska ponnistusvaihe oli jo käynnissä. Menimme synnyttäjän perässä synnytyssaliin, toiveena päästä seuraamaan ensimmäinen Sambialainen alatiesynnytys. No eihän siinä niin käynyt. Pää oli pilkottanut jo useammalla supistuksella ja odotettavissa oli nopea ponnistusvaihe, koska lapsia oli entuudestaan jo kaksi. Kätilö oli tästä kyllä tietoinen, mutta katosi paikalta. Emme vain voineet jäädä katsomaan vierestä, kun äiti synnyttää yksin. Kätilö saapui paikalle, kun pää oli jo melkein syntynyt. Noh, Pirianna sai 36. ulosauton. Jes. Lapsi oli hyväkuntoinen syntyessään, mutta sormia lapsella oli 12. Lisäsormet olivat oikeiden sormien näköisiä, mutta vain ohuesti kiinni kämmenessä. Niiden hirttäminen aloitettiin jo salissa. Auts.

Kotiin päästyämme ja syötyämme päiväunet tulivat hyvin tarpeeseen. Illan pilatestunnilla olo oli jokseenkin uupunut. Päivä on ollut mielenkiintoinen ja opettavainen. Odotamme innolla kauhunsekaisin tuntein huomista harjoittelupäivää.

Hyvä viikko.

Nyt on ollut hyvä viikko. Tällä viikolla olemme tehneet kouluprojektia poikien ympärileikkauksesta, joten olemme saaneet aikatauluttaa päivämme itse. Siitä huolimatta molemmat ovat heränneet toistuvasti klo 4 ja 6 välillä. Luksusaamuina olemme heränneet vasta hieman kahdeksan jälkeen. Äänieristys asuntolassa on miltei olematonta ja naapurit tuntuvat heräävän kovin aikaisin aamulla. Päivisin olemme työskennelleet projektin parissa ja iltaisin ottaneet rennosti. Kävimme testaamassa sairaalan kuntosalinkin perjantaina. Olimme ainoat vaaleaihoiset, kavereina urheilemassa meillä oli vain bodarimiehiä. Hiki tulee jo nukkuessakin. Voitte vain kuvitella, kuinka hiki kuntosalilla tuli. Salin jälkeen totesimme peseytymisen puolikkaalla ämpärillisellä huoneenlämpöistä vettä vadin ja pullon kanssa täysin toimivakasi peseytymismenetelmäksi. Tällä viikolla useampana päivänä vedentulo on loppunut jo ennen kolmea iltapäivällä, joten olemme oppineet otttamaan aamulla talteen vettä ämpäriin.

Eilen meillä oli tarkoituksena käydä Blue Lagoonin kansallispuistossa. Luimme, että kansallispuistoon pitää ottaa omat tarvikkeet mukaan, joten tarkoituksena oli käydä päiväretkellä. Julkinen liikenne ei kulje kansallispuistoon, joten kulkeminen aiheutti hieman päänvaivaa. Ilahduimme, kun paikallinen ystävämme lupasi viedä meidät sinne autollaan bensoja vastaan. Varmistimme vielä, että hän tietää reitin. Kello soi viideltä aamulla ja kuudelta lähdimme matkaan. Olimme hieman hämmentyneitä suunnasta, mutta koska ystävämme vakuutti tietävänsä, minne olemme menossa, olimme hiljaa. Reilun tunnin ajomatkan jälkeen olimme Kafuessa, ja tiesimme, että olimme lähteneet väärään suuntaan. Ei muuta kuin takaisin Lusakaa kohti. Liikenne on aika villiä, eikä minkäänlaisia katukylttejä ole. Tiet ovat huonossa kunnossa ja hidasteet ovat miltei näkymättömiä. Ohitukset ovat hyvin mielenkiintoisia ja torvea käytetään vapautuneesti.

Kun vihdoin löysimme oikealle tielle, soitimme vielä varmistaaksemme reittiohjeita. Kävi ilmi, ettei kansallispuistossa ole pysyvää henkilökuntaa. Kansallispuistoon päästäksemme olisimme tarvinneet nelivetomaasturin, sillä tie puistoon on huonossa kunnossa. Kansallispuiston sisällä liikkuminen olisi tapahtunut ilman teitä. Päätimme siirtää retkeä tulevaisuuteen ja suunnitella kulkeminen erillä tavalla. Harmittaa. Kotimatkalla kävimme kuitenkin ostamassa vettä reiluksi viikoksi, kun auto kerran oli alla.

Tänään kävimme uimassa ja illalla istuimme hetken aikaa synnytyssalin edustalla orientoitumassa huomenna alkavaan synnytyssalijaksoon. Jännittää.

Viisumin metsästystä

Eilen aamulla lähdimme uusimaan viisumeita. Osasimme odottaa jonkinlaisia ongelmia, mutta yllätyimme silti. Maahanmuuttovirastossa meille selvisi, että olimme saaneet haetun turistiviisumin sijaan businessviisumit. Businessviisumia ei voi uusia. Virkailija selitti meille, kuinka meidän tulee hakea väliaikaista työskentelylupaa, koska opiskelulupaa varten meidän pitäisi olla maassa yli 6 kuukautta ja pelkällä turistiviisumilla opiskelu on laitonta. Väliaikaisen työluvan hakemiseen kuuluu lomakkeen täyttö, kahden passikuvan toimittaminen virastoon, kopioiden passista ja olemassaolevasta viisumista toimittaminen, kirje koululta sekä kiva pieni K 1500 lisämaksu (kentällä viisumista oli jo maksettu 50 USD, K 1500 on noin 225 euroa) shekkinä. Lähdimme virastosta lannistuneina ja turhautuneina.

Koululle takaisin päästyämme olimme yhteydessä koulun henkilökuntaan. Seurasi pitkä asioiden selvittelyrumba. Koulu rupesi järjestelemään tarvittavia papereita kuntoon ja pitkän odottelun jälkeen lähdimme hankkimaan mahdollisesti tarvittavat passikuvat ja nostamaan rahaa shekkejä varten hermostuneina ja harmitellen lisärahanmenoa.

Illalla saimme viestin, että koulun henkilökuntaa oli jo käynyt keskustelemassa maahanmuuttovirastossa jonkinlaisen johtajan kanssa. Meidän tulisi mennä seuraavana aamuna hänen luokseen passien kanssa, asiat kuulemma järjestyisivät. Näin kävikin. Aamulla kävimme koulun henkilökunnan kanssa johtajan puheilla. Saimme jonkinlaiset viisumit, jotka oikeuttavat meidät olemaan maassa lähtöpäivään asti. Emme lopulta joutuneet maksamaan lisämaksua. Huh helpotus. Täytyy tosin pitää huoli, että ehdimme lennolle marraskuun 19. päivä. Viisumi on voimassa siihen asti, ja lisäpaperissa lukee, että mikäli rikomme ehtoja, voi seurauksena olla kahden vuoden vankeustuomio.

Huomenna on viimeinen päivä paikallisella klinikalla. Odotamme innolla viikonloppua. Ensi viikolla tiedossa on projektin tekoa.

Turhauttava viikko.

Tämän viikon vietimme paikallisella klinikalla äitiys- ja lapsihuollon puolella. Iltapäivisin klinikka toimii ehkäisyneuvolana. Työ itsessään on melko liukuhihnatyötä. Olemme oppineet arvostamaan Suomen ajanvarausjärjestelmää. Täällä kaikki äidit tulevat klinikalle aamulla samaan aikaan. Aamut alkavat täälläkin usein yhteisellä rukous- ja lauluhetkellä, jota seuraa terveyspuhe, mikäli paikalla on raskaana olevia. Yhtenä aamuna kätilö piti paikallisella kielellä terveyspuheen, ja käski meidät sen jälkeen jatkamaan puhetta. Sepä oli haastava tehtävä, kun emme tienneet, mitkä aiheet oli jo käsitelty (kysyttäessäkään kukaan ei kertonut meille). Jäimme yksin tilanteeseen, työntekijöiden tehdessä omia hommia taustalla.

Välillä turhauttaa, kun vaikka jokin poikkeavuus havaitaan, ei asialle tehdä mitään. Esimerkiksi totesimme eräällä äidillä sikiön olevan poikkitilassa raskausviikolla 36. Pyysimme työntekijän tarkistamaan,  ja kertomaan meille, mikäli olimme väärässä, että pystyisimme tutkimaan uudestaan ja hahmottamaan, miksi käsitimme kumpikin väärin. Kätilö totesi, että voihan ne olla kaksoset, ja kuitenkin kirjoitti paperiin kyseessä olevan raivotarjonta ja sikiön olevan pitkittäin kohdussa. Äiti lähetettiin kotiin odottamaan synnytystä. Toivottavasti me olimme väärässä, ja kaikki menee hyvin. Työntekijät ovat kyllä ystävällisiä meille, mutta asiakkaita kohtaan todella tympeitä. Asiakkaat tuntuvat olevan työntekijöille välttämätön paha työssä, eikä ihmisrakkautta juuri ole havaittavissa.

Yleisesti ottaen ohjausta ei juurikaan saa. Kysyttäessä kysymyksiin vastataan tai sitten ei vastata. Toisaalta kerran muutaman ulkotutkimuksen ajan tutkimushuoneessa oli joku vieraileva kätilö. Hän antoi ohjausta liiaksikin (= oletti, ettemme osaa mitään ja kaikki piti todistella hänelle). Vieläkin ärsytyskäyrä nousee, kun ajattelemme häntä. Tilannetta edelsi se, että toinen kätilö katsoi pari kertaa, kun teimme ulkotutkimuksen. Kyseinen kätilö totesi, että hallitsemme tilanteen ja jätti meidät kahdestaan ulkotutkimuksia tekemään. Se meitä ihmetyttää myös, että kätilöt väittävät, että koko nainen tutkitaan ja hoidetaan, mutta käytännössä niin ei ole. Henkisiin asioihin ei kiinnitetä mitään huomiota, ja poikkitilaepäilykin lähettettiin vain kotiin.

On ollut mielenkiintoista seurata kätilövetoisen klinikan toimintaa. Tuntuu kuitenkin, ettemme opi siellä niin paljoa, kuin sairaalan klinikalla. Yksi päivä saattaa vierähtää siinä, että punnitsemme kymmeniä lapsia, jaamme lääkkeitä pusseihin ja istumme odottamassa. Yhden iltapäivän kohokohta oli, kun noin 5-vuotias poika oli aivan täpinöissään nähdessään valkoihoisia ihmisiä. Voi sitä ihmetyksen määrää.

Vapaa-ajalla olemme käyneet pilatestunneilla ja uima-altaalla. Kaupassa käyminen, ruoan laitto ja pyykin pesu vievät myös melko paljon aikaa. Tällä viikolla teimme kahdesti nshimaa! Onnistuimme yllättävän hyvin. Alamme myös tottua kylmään suihkuun. Käsityömarkkinat tuntuvat olevan turisteille suunnattuja ja melko ahdistavia paikkoja. Huomenna koko päivä on vapaa, ei pyykkäämistä tai muita velvollisuuksia.

Kuvapäivitys

Näitä on aivan joka paikassa.

Koti.

Sunnuntai ja nyrkkipyykkipäivä.

Ruotsalaisella koululla.

Papaijapuu!

Kaikkien puiden alaosat ovat maalattu valkoisiksi.

Pakettiautobussi ja random tuli.

Ai tältäkö tämän piti näyttää?

Äitipoli.

Urinalysis corner.

Aktiivista projektin tekoa.

Pallokalahedelmä. Outo.