Onneksi meitä on täällä kaksi.

Mistähän sitä aloittaisi. Ensimmäinen päivä synnytyssalissa takana. Päivä oli erittäin tapahtumarikas. Päivän aluksi puhuimme osastonhoitajan kanssa, että ensimmäiset 2 päivää seurailemme ja keskiviikkona aloitamme varsinaiset hommat. Toisin kävi.

Ensimmäinen tunti oli melko rauhallista. Kävimme kiertämässä osaston tilat osastonhoitajan kanssa. Tosin ennen kuin pääsimme ensimmäiseen huoneeseenkaan, realiteetit tulivat hyvin selviksi. Käytävällä äiti ponnisti yksinään lattialla, ja kun puoli päätä oli jo näkyvissä, huikkasi osastonhoitaja kätilön paikalle. Pää ehti varmaan syntyä, ennen kuin kukaan paikalle tuli. Tänään ehkä eniten järkytti se, kuinka hitaasti asiat tapahtuvat ja kuinka välinpitämättömästi äitejä kohdellaan. Tiesimme entuudestaan, että työntekijöitä on hyvin vähän synnyttäjien määrään nähden ja että tarvikkeita tai tiloja ei juuri ole. Olimme kuitenkin odottaneet, että materian puutetta korvaisi lämminhenkisyys. Näin ei ole. Ilmiö korostuu, koska muuten joka paikassa toisista välittäminen ja huolehtiminen näkyy selkeästi. Tiesimme myös, ettei hygienia ole täällä paras mahdollinen, mutta hämmennyimme silti tilanteessa, jossa synnyttäjä kertakatetroitiin vuoteeseen (= virtsa laskettiin katetrin kautta lakanalle, lakana vaihdettiin, mutta vuodetta ei desinfioitu tämän jälkeen).

Tutustumiskierroksen jälkeen menimme synnyttäjien vastaanottoon. Pari äitiä ehdimme tutkia, ennen kuin erikoisempi tapaus sattui kohdalle. Synnyttäjä tuli vastaanottoon tutkittavaksi. Sisätutkimuksen yhteydessä iso kalvorakko pullotti. Kätilön tutkiessa kalvot puhkesivat ja vedet tulvahtivat vuoteeseen. Kätilö oli tuntevinaan napanuoran luiskahtavan tarjoutuvan osan vierelle. Hetken päästä äiti alkoi vuotamaan runsaasti kirkasta verta (= ei hyvä, etenkään ennen synnytystä). Silmämääräisesti arvioimme, että vuotoa tuli noin 800 ml. Kätilö lähti etsimään lääkäriä äidin jäädessä makoilemaan selälleen ja me jäimme häkeltyneinä äidin kanssa. Yritimme saada äitiä kääntymään kontilleen samalla, kun ajattelimme vain, että eikö nyt pitäisi jo olla menossa leikkaussaliin. Kaikki tapahtui niiiin hitaasti. Ennen leikkaussaliin siirtymistä äidille laitettiin molempiin käsiin kanyylit ja nesteet valumaan sekä otettiin meille tuntemattomasta syystä äidin sormenjäljet. Kun Suomessa hätäsektiopäätöksestä lapsen syntymään menee korkeintaan 10 minuuttia, meni nyt aikaa noin 50 minuuttia. Kaikkien yllätykseksi lapsi oli hengissä. Äitikin ilmeisesti selvisi leikkauksesta, vaikka vuotoa korvattiin vain kirkkailla nesteillä ja syke leikkauksen aikana oli yli 200. Onneksi meillä oli omat maskit mukana, joten pääsimme seuraamaan leikkausta.

Iltapäivällä vastaanottoon tuli synnyttäjä, joka siirtyi suoraan synnytyssaliin, koska ponnistusvaihe oli jo käynnissä. Menimme synnyttäjän perässä synnytyssaliin, toiveena päästä seuraamaan ensimmäinen Sambialainen alatiesynnytys. No eihän siinä niin käynyt. Pää oli pilkottanut jo useammalla supistuksella ja odotettavissa oli nopea ponnistusvaihe, koska lapsia oli entuudestaan jo kaksi. Kätilö oli tästä kyllä tietoinen, mutta katosi paikalta. Emme vain voineet jäädä katsomaan vierestä, kun äiti synnyttää yksin. Kätilö saapui paikalle, kun pää oli jo melkein syntynyt. Noh, Pirianna sai 36. ulosauton. Jes. Lapsi oli hyväkuntoinen syntyessään, mutta sormia lapsella oli 12. Lisäsormet olivat oikeiden sormien näköisiä, mutta vain ohuesti kiinni kämmenessä. Niiden hirttäminen aloitettiin jo salissa. Auts.

Kotiin päästyämme ja syötyämme päiväunet tulivat hyvin tarpeeseen. Illan pilatestunnilla olo oli jokseenkin uupunut. Päivä on ollut mielenkiintoinen ja opettavainen. Odotamme innolla kauhunsekaisin tuntein huomista harjoittelupäivää.